Niin paljon on Chris Wallan jälki Death Cab For Cutien ja The Decemberistsin tuottajana miellyttänyt, että hänen ensimmäinen sooloalbuminsa vaikuttaa aluksi mahalaskulta. Tuntuu kummalliselta, että kehuttu Walla kokee omimmaksi ilmaisukseen näin simppelin kitarapopin. Mukavahan tätä on kuunnella, mutta toiveissa oli paljon enemmän.
Field Manual -albumin ääripäät esitellään jo kahden ensimmäisen raidan aikana, jotka myös jäävät levyn parhaiksi paloiksi. Two-fiftyn utuinen harmoniamaalailu on helppo ohjata onnistuneiden The Beach Boys -mukaelmien kansioon ja The Scoren voimapop tuo heti mieleen Guided By Voicesin lyhyen yrityksen tehdä selkeämpiä ja kaupallisempia levyjä isomman yhtiön suojissa. Mikä siis oli hyvä asia.
Huhujen mukaan albumilla piileskelee kaksi Death Cab For Cutien nätiltä Plans-levyltä (2005) jätettyä biisiä. Ne eivät ole helposti löydettävissä, sillä niin saman tunnelman ympärillä Field Manualin kappaleet kiehnäävät. Ehkä varmin veto on keskitempoinen Our Plans, Collapsing, jonka äänikuvan rakentamiseen Chris Walla on selvästi panostanut, mutta joka jää silti masentuneeksi ilmapalloksi.