CISSE HÄKKINEN: Teendreams

CISSE HÄKKINEN
Teendreams
Love

JP Siilin ohjaaman Ganes-leffan imussa on markkinoita kyllästetty monilla Hurriganes-äänitteillä. Viimeisimpänä kauppoihin ovat ilmaantuneet Albert Järvisen, Cisse Häkkisen ja Ile Kallion soolo­t.

Tekijöidensä musiikillisten mieltymysten paljastamisen ohessa Ride On (1974), Teendreams (1976) ja Irock (1977) todistavat osaltaan siitä, että parhaimpienkaan bändien levytykset eivät anna mitään takeita jäsentensä soolotöiden tasosta. Niinpä Järvisen, Häkkisen ja Kallion omien Hurriganes-aikaisten visioidenkin painoarvot ovat lievästi sanoen epätasaiset.

Albert Järvisen puolisen vuotta ennen Roadrunneria ikuistaman Ride Onin onnistumiseen vaikutti merkittävästi levystä alkanut yhteistyö Pave Maijasen kanssa. Järvinen toki hoitaa niin rock’n’roll- kuin blueskitaroinnin kautta linjan suvereenisti, mutta ilman Maijasen tulkintaa Teenage Nervous Breakdownista ja Don’t Be Cruelista tyylillisesti jo muutoinkin hajanainen albumi olisi jäänyt olennaisesti kehnommaksi debyytiksi. Varsinkin kun levyn lukuisten instrumentaaliraitojen joukkoon on jätetty Heikki Virtasen ja Reiska Laineen kanssa väsätty ”vapaudessaan” toivottoman pilvijazzinen Freezing – Like Crying – Playing. 

Cisse Häkkisen ensimmäinen soololevy tarjosi aitoja periamerikkalaisia teiniunelmia. Lähes rasvatukkaisen Donny Osmondin lailla hymyilevän Häkkisen sataprosenttinen cover-albumi on silkkaa American Graffitia kapealla ja hennolla äänellä tulkittuna. Cliff Richardin Livin’ Doll -hittiä, Neil Sedakaa, Dion & The Belmontsia ja Phil Spectoria laulaessaan Cissen sisällä tuntuu rock’n’roll-sydämen sijasta sykkivän pieni Lasse Liemola.

Teendreamsin lailla myös Ile Kallion soolodebyytillä on lähinnä vain levytyskynnyksen alhaisuudesta kielivää kuriositeettiarvoa. Vanhasta Isännästä tutun Make Luukkasen ja Pen Lee & Co:ssa soittaneen Maukka Siiralan kanssa tehdyllä Irockilla Kallio on kitaristina Albert Järvistä popimpi ja kaikin puolin kevyempi. Levyn biisitkin kuulostavat James Taylorin, Spiritin ja The Beatlesin lainoja lukuun ottamatta tylsiltä harjoitelmilta, joiden laimeutta Kallion vaatimaton laulu vain alleviivaa. Hätäisyytensä ja svengaamattomuutensa vuoksi Irock tuntuu kaikkea muuta kuin rockilta ja alkuperäisen Hurriganes-kitaristin tekemältä.