CLIFTERS: Bang Bang

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2007.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Vantaan Länsimäen kuuluisin popyhtye Clifters ilmoitti jokunen vuosi sitten olevansa pitkästä aikaa tässä ja Nyt!. Bang Bangiä voi puolestaan pitää nelikon juhlalevynä, sillä ensimmäisen Clifters-albumin ilmestymisestä on kulunut tasan 20 vuotta.

Arvio

CLIFTERS
Bang Bang
Melplay

Vantaan Länsimäen kuuluisin popyhtye Clifters ilmoitti jokunen vuosi sitten olevansa pitkästä aikaa tässä ja Nyt!. Bang Bangiä voi puolestaan pitää nelikon juhlalevynä, sillä ensimmäisen Clifters-albumin ilmestymisestä on kulunut tasan 20 vuotta. Rumpalia lukuun ottamatta Bang Bangin miehistö oli kaiken lisäksi mukana jo Kuningas-debyytillä.

Cliftersin sävelet ja sanat ovat tänään pääosin Revolverin ja soolouran kautta takaisin The Beatlesia ihannoivaan kotiin palanneen Jiri Nikkisen käsialaa. Tekstittäjänä Nikkisen esiintulo Jaana Rinteen varjosta otti aikansa, mutta viimeistään nyt Clifters seisoo tässä suhteessa omilla jaloillaan.

Yhdeksännen albuminsa nimiraidalla Clifters täräyttää Puolikuulle ominaisesti iskelmällistä täsmäbeatiä lopputuloksen ollessa kuin synteesi omasta 60-lukulaisuudestaan ja myöhemmästä konekaudestaan. Ja ettei kaikki olisi aina yhtä ja samaa The Beatles -johdannaista, niin Vapaan rummut pyörivät kuin Keith Moon -vainaan piiskaamina biisin lopun syntetisaattorikuvionkin ollessa silkkaa The Whota. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa