Claudio Sanchezin visiolle pohjaava Coheed And Cambria on ollut kautta levytyshistoriansa monipuolinen ja omalakinen tapaus – kuten progen kirjainta kunnioittavan orkesterin pitääkin. Ainoa huolenaihe liittyy paradoksaalisesti pomon ylivaltaan: Joe Barresi ja muut ovat newyorkilaista bändiä tuottaneet, mutta mainittavia järistyksiä suuntaan tai toiseen ei olla päästy kokemaan.
Ja se varhain paalutettu tontti, jota rajaavat Rushin 1970-luvun lopun scifi-proge ja At The Drive-Inin parikymmentä vuotta myöhempi piikikäs emo, riittää yhä pelikentäksi, kun vuoroon tulee seitsemäs studiolevy eli viime vuonna startatun The Afterman-paketin jälkimmäinen osa. Levyt liittyvät suuruudenhulluun Amory Wars -jatkumoon, joka uhkaa huhujen mukaan levittäytyä musan ja sarjisten piiristä pian myös tv:n puolelle.
Työlääksi bändin hurmahenkisen diggailun tekee olemuksen staattisuus. The Afterman: Descension ei eroa laadullisesti sen enempää The Afterman: Ascensionista kuin varhemmistakaan julkaisuista. Pidemmän päälle moinen laiskanpulskeus alkaakin uuvuttaa. Coheed And Cambrian kotimarkkinalla on nyt The Mars Voltan mentävä kolo, mutta on vaikea nähdä lattariprogen ystävien ryntäävän Sanchezin leiriin.
