CORKY LAING & THE PERFECT CHILD: Playing God, Original Music From Test, The Rock Opera

Arvio julkaistu Soundissa 1/2014.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

CORKY LAING & THE PERFECT CHILD
Playing God, Original Music From Test, The Rock Opera
Gonzo Multimedia

Palaako paljon parjattu rock-ooppera piankin? Eeppisyyshän on jo kova sana rockissa. Jos palaa, niin kaikkien aikojen kovimpiin bändeihin lukeutuvan Mountainin ja sen linjaa jatkaneen West, Bruce & Laingin Corky Laing ennakoi trendiä.

Playing Godilla laulavakin rumpali on kansainvälisen kaartin kera – josta valtaosa on suomalaisia – viritellyt rock-oopperan niinkin rankasta eikä enää ikävä kyllä utopistisesta aiheesta kuin ihmisen ”jalostamisesta” geenibiologian keinoin. Laingin apuna on kaksi suomalaista aiheesta kirjoittanutta filosofia, Matti Häyry ja Tuija Takala. He esiintyvätkin levyllä. Suomalaismuusikoiden – Maija Paakkarin väkevä vokalisointi jää mieleen – lisäksi mukana on amerikkalaisen Tangin Denny Colt (laulu, kitara) ja Bonnie Parker (laulu, basso), jotka soittavat myös Laingin Memory Thievesissä.

Kuvitteellisessa Happyvillen kaupungissa on pitkään harrastettu geneettistä peukalointia, mutta sen takapotkuista vaietaan. Playing God lähestyy asiaa häpeilemättömän 70-lukuisesti progea, hardrockia ja folkia yhdistelevällä soundilla, joka paikoin livahtaa myös punkin ja metallin reunalle. Tosimielellä tehty tulos ei ole hullumpi. Soitossa ja laulussa on yllin kyllin terää. Journey iskee kuin Dead Kennedys parhaimmillaan eikä Father’s Lamentin jylhääkin jylhemmälle riffille voi jäädä kylmäksi.

Mittava kokonaisuus vaatii keskittynyttä kuuntelua kunnolla avautuakseen, mutta sehän ei ole vika. Ei tässä helppoa viihdettä tavoitellakaan. Olisi kiinnostavaa nähdä tämä livenä.

Lisää luettavaa