CROWDED HOUSE: Afterglow

Arvio julkaistu Soundissa 03/2000.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Neil Finnin - välillä veljensä Tim Finnin kanssa - vetämä, perinteisestä 60-lukulaisuudesta ponnistava Crowded House oli lopettamiseensa saakka Australian tai tarkemmin sanoen Uuden-Seelannin johtava popyhtye. Bändin parhaissa lauluissa The Beatlesin perintö oli korviahivelevästi läsnä.

Arvio

CROWDED HOUSE
Afterglow
Capitol

Neil Finnin – välillä veljensä Tim Finnin kanssa – vetämä, perinteisestä 60-lukulaisuudesta ponnistava Crowded House oli lopettamiseensa saakka Australian tai tarkemmin sanoen Uuden-Seelannin johtava popyhtye. Bändin parhaissa lauluissa The Beatlesin perintö oli korviahivelevästi läsnä.
Afterglow -levylle nelisen vuotta sitten jäähyväisensä jättänyt Crowded House on koonnut orvoiksi ja karanneiksi kutsumiaan biisejä erinäisistä sessioista. Laulut voivat olla ylijäämiä ja demoja, mutta kun bändin taso ja kyvyt ovat alunperin tavallista korkeammalla, niin koosteen ei tarvitse hävetä Woodfacen ja Together Alonen kaltaisten virallisten Crowded House -albumien rinnalla.
Yhtyeen popissa on parhaimmillaan samaa hartautta ja rakkaudella tehdyn tuntua kuin sukulaissielukseen tunnistettavan britticombo Squeezen töissä. 

Lisää luettavaa