CUNNINLYNGUISTS: Oneirology

CUNNINLYNGUISTS
Oneirology
QN5 Music

Kun kaksikkona aloittanut CunninLynguists debytoi vuosikymmen takaperin, se keräsi kunniaa internet-foorumeilla ja parodioi skiteissään tuolloin merkittävänä näyttäytynyttä kahtiajakautumista hiphop-kulttuureissa. Etelän asema ei ollut vielä yhtä vahva kuin tänään, ja vaikka Kno ja Deacon seurasivat mielestään yhtä lailla Geto Boysia ja Goodie Mobia kuin alaviitteeksi jäänyttä Yall So Stupidia, sample-vetoisella boom bapilla ja itään kallistuvilla punchlineilla ei ollut paljoakaan tekemistä paikallisten tyylien kanssa.

Lingvistit kasvoivat nopeasti nimestään ulos mutta säilyttivät silmiinpistävimmät ominaispiirteensä: laadunohjauksen, perehtyneen tuotannon sekä jokamiehen kuvakulman, joka laventuu kunnianhimoisten konseptien voimasta. Näin tapahtuu myös uunitutkimukseen viittaavalla viidennellä, joka on sukua A Piece of Strangelle (2006): siinä missä raaka ja sielukas Strange luovi synnin alkuperää, uusin luku louhii alitajunnan laitoja.

Viime vuonna soolodebyyttinsä toimittanut Kno on sovittanut tuotantonsa teemaan, ja runollinen sarjatuli kimpoilee moniulotteisista, savuisista ja aavemaisesti pumppaavista soundscapeista. Sydämellä laadittu lopputulos on uskollinen niin kolmikon pitkille juurille kuin palavalle intohimolle manata esiin kohtauksia vailla aiempia vertailukohtia.