D.A.D.: Soft Dogs

Tanskan ainoan kansainvälisesti varteenotettavan rockbändin maineesta nauttiva D-A-D jatkaa kahdeksannalle studioalbumillaan amerikkalaismallisen sointinsa hiomista pitäen kurssin tiukasti hard rockin keskitiellä. Soft Dogsilta löytyy kourallinen vahvoja biisejä, mutta levyn parasta antia on sen paikoin hyvinkin tyylikkäästi rypistetty bluesjuurinen kitarointi.

Väkevää nimiraitaa seuraavalla What's The Matter?illä D-A-D tunnustaa suoraan bluesin tarranneen ainakin jossain vaiheessa bändiin lujalla otteella. Keskinopeisiin tempoihin mieltynyt D-A-D soi pitkin Soft Dogsia kuin The Black Crowesin perillinen tai vasta ylettömään mahtipontisuuteensa matkalla oleva Aerosmith. Between You & Mellä yhtyeen amerikkalaisuuteen hivuttautuu hieman pehmeämpiä, Tom Pettylle ominaisia sävyjä. Soft Dogsin ja What's The Matter?in jälkeen D-A-D hivenen väsähtää, mutta albumin lopuksi ryhmä antaa jälleen viitteitä potentiaalistaan. Pidättelevä ja kaikin puolin hillitty Blue All Over erottuu edukseen jazzahtavine kitarasooloineen ja miksei banjoineenkin, Hey Little Airplane rock'n'rollaa mukavan suoraviivaisesti ja Human Kind soi balladiosastossa kuin Guns N' Roses parhaimmillaan.

D-A-D pysyy Soft Dogsilla kiitettävän hyvin valitsemallaan tiellä. Harmi vain, että bändin perusrockiseen nakit ja muusi -tyyliin kuuluu myös olennaisena osana ja jo sisäänrakennettuna lajityypille luontainen puuduttavuus.