DAME: So Was It Worth Dying For

Arvio julkaistu Soundissa 08/2006.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Lähtökohdat ovat avoinna äärimmäisyyksille. Marionettimaisen tyttöbändin punkkarikitaristi päättää tehdä soololevyn. Odotettavissa on siis nolostuttavaa pöytälaatikkorunoutta tai skeptikoita munille potkaiseva osoitus piiloon jääneistä kyvyistä. Tiktak-kitaristi Emilia Suhosen soolodebyytti ei ole kumpaakaan.

Arvio

DAME
So Was It Worth Dying For
HMC

Lähtökohdat ovat avoinna äärimmäisyyksille. Marionettimaisen tyttöbändin punkkarikitaristi päättää tehdä soololevyn. Odotettavissa on siis nolostuttavaa pöytälaatikkorunoutta tai skeptikoita munille potkaiseva osoitus piiloon jääneistä kyvyistä. Tiktak-kitaristi Emilia Suhosen soolodebyytti ei ole kumpaakaan.

Nimettömäksi jäävä intro leikittelee vielä metalliriffeillä, mutta So Was It Worth Dying Forin päämäärät ovat kuitenkin toisaalla. Ihan niin punkia Dame ei ole, mitä artistin tukkatyyleistä olisi voinut päätellä, vaan levyä on pidettävä valtavirtarockina varovaisista gootti- ja punk-viittauksista huolimatta. Irtiotoksi levy on siis melko köykäinen.

Parasta albumissa on oikeastaan se, että se on tehty. Sanoituksiin jääneitä kökköyksiä tärkeämpää on lopulta se, että Emppu on uskaltanut julkaista näinkin henkilökohtaisen tuntuisia biisejä. So Was It Worth Dying For -levy onnistuu kiinnittämään huomion tekijänsä ajatuksiin ja persoonaan. Mitkä tapahtumat ovat saaneet esimerkiksi kirjoittamaan Ponyn tai And I Became A Zombien peittelemättömät tekstit?

Lopulta levyn tehtäväksi jää osoittaa, että sen takana on osaava ja ajatteleva muusikko, jonka musiikkimaku on laajempi kuin Tiktakin lauluista voisi päätellä.

Lisää luettavaa