DE STIJL: Yeahvolution!

Rakkaudesta modernismiin ja punk rockiin perustetun De Stijlin albumi on selkeä musiikillinen manifesti. Kireät särökitarariffit, rujosti möyrivä basso, pahvilaatikkorumpujen ryöpsähdykset ja poikamaisen kiihkeä laulu kielivät uskosta siihen, että kolmekymppisenä elämä on ohi ja sen takia kaikki pitää kokea NYT!

Kolmen ruotsalaispojan ja bassoa soittavan tytön muodostaman yhtyeen jäsenet ovat nuoria ja kauniita ja heidän univormurockinsa muodollisesti moitteetonta. Tämän parempaa bilebändiä on mahdoton löytää skootterirallin iltajuhliin. Kun ottaa vaikutteensa The Whon ja The Jamin ensimmäisiltä levyiltä, Nuggets-tyylisiltä garage-kokoelmilta ja Searchin' For Shakes – Swedish Beat 1965-1968 -levyltä ei mikään voi mennä vikaan.

Parhaimmin De Stijlin nuoruutta juhliva asenne kiteytyy Let's Go Out -raidalla, jonka Joakim Kaminsky laulaa taatusti silmät tiukasti kiinni puristettuina ja ehdottoman tosissaan – yhtälaisella hurmoksella kuin Feargal Sharkey tulkitsi Teenage Kicksin ja Paul Weller In The Cityn yhtyeidensä ensilevyille 25 vuotta sitten. Muut albumin keskimitaltaan alle kaksiminuuttiset kappaleet ovat kaikki samanlaisia, toiset ihan hyviä ja toiset vähän parempia. De Stijlin kohtaaminen yksittäisen radiossa soivan biisin kautta on varmasti riemastuttava kokemus, sillä ehdotonta singlemusaahan tämä on. Miksi kuunnella koko levy, kun aikaa on aina liian vähän ja asia tulee selväksi missä tahansa kappaleessa: "You gotta come along 'cause sleeping makes no sense!"