DEATH ANGEL: The Art Of Dying

DEATH ANGEL
The Art Of Dying

Kun Death Angel julkaisi The Ultra Violence -debyyttinsä, bändin pojat olivat vasta murrosiän kynnyksellä. Yhtyeen jäsenten nuori ikä ei kuitenkaan menoa haitannut ja esikoinen sai kiittäviä arvosteluita ympäri maailmaa. Jatkossakin Death Angel julkaisi kelpo levyjä, mutta bändin taika alkoi himmentyä harmillisen nopeasti.

Mutta eipä yhtyeen urakaan näyttänyt kestävän pitkään. Vuonna 1990 ilmestynyt Act III vaikutti jäävän bändin viimeiseksi levytykseksi. Bändin jäsenet puuhastelivat yhdessä ja erikseen metallin parissa, mutta ryhmä ei saanut aikaiseksi merkittävämpiä saavutuksia.

Death Angel kokosi rivinsä kolme vuotta sitten Thrash Of The Titans -festivaalia varten ja lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan. Ainoastaan kitaristi Gus Pepa on jättänyt yhtyeen kokonaan ja hänen tilallaan soittaa Ted Aguilar.

Neljässätoista vuodessa on tapahtunut paljon ja toisaalta ei juuri mitään. Siinä missä Death Angelin debyyttiä kehuttiin kaikkien thrash-levyjen tappajaksi, The Art Of Dying ei kirvoita yhtä innostuneita lausuntoja.

Luonnollisesti Death Angel on tiukassa kunnossa ja soi edelleen tavattoman napakasti. Toisaalta yhtye vaikuttaa jääneen 80-luvulle, sillä biisimateriaali heijastelee vahvasti kasaritunnelmia. Kenties harmillisinta on, että vuosien saatossa yhtye ei ole pystynyt imemään monipuolisempia vaikutteita saati sävyjä, joilla bändi kykenisi selkeästi sävykkäämpään ilmaisuun.

Death Angelin thrashissa soi tänä päivänä selvästi punk-henkisempi lähestymistapa. Vaikutteetkin löytyvät saman suunnan bändeiltä ja nykyisellään Death Angelin omaperäisyys on enää kalpea häivähdys yhtyeen 80-luvun parhaista päivistä.