THE DELGADOS: Hate

Skotlantilainen The Delgados nousi The Great Eastern -levyn myötä useiden poppareiden suursuosikiksi. Oma suhtautumiseni kyseiseen teokseen oli pitkälti kaksijakoinen; olin utuisen dramatiikan ja kauniiden melodioiden edessä myyty, mutta samanaikaisesti mieltäni kaihersivat selvät merkit liiallisesta pehmoilusta ja hyssyttelystä. Jälkiä tästä oireilusta on vielä Hate-levyssäkin, mutta viisautta ja näkemystä osoittaen The Delgados ei ole jäänyt paistattelemaan menneeseen, vaan on antanut ilmaisulleen uutta ja särmikkäämpää virtaa.

Isoa osaa The Flaming Lipsin ja Mercury Revin tuotantopuolesta hallinnut Dave Fridmann toi jo The Great Easternilla teesinsä The Delgadosin käyttöön, mutta nyt miehen läsnäolo on vieläkin selvemmin havaittavissa. Vaikka tämä 2000-luvun versio spectoriaanisesta äänivallista auttamatta löikin leiman Fridmannin otsaan, on hän aina samalla pystynyt onkimaan tuottamistaan bändeistä esiin uusia ja syvällisempiä piirteitä. Sitähän tuottajan työn pitäisi pohjimmiltaan ollakin, mustavalkoisten lasien takaa näkeviä soundipoliseeja tai kylmiä insinööritaitureita on äänityspöytien takana jo liiaksikin.

Yhtyeen vahvimmaksi valtiksi usein luettu kahden vokalistin (Emma Pollock ja Alun Woodward) käyttö on myös sen pahin riippakivi – tunnontarkka vuorottelu vaikuttaa väkinäiseltä yritykseltä peittää sitä tosiseikkaa että Haten biisimateriaalissa olisi selkeää petraamisen varaa. Itseäni miellyttävät enemmän Woodwardin vimmaisat tulkinnat, kuten All You Need Hate -"nimibiisissä", jossa Fridmannin tunnistettava kädenjälki yhdistyy loogisesti amerikkalaisten kollegojensa tasoiseen itseironiaan.

Hate on levy, jonka sisältö ei täysin vastaa muotoa. Täyteen ahdetun tunnelman vastapainoksi olisin kaivannut myös joitain riisuttuja ja pelkistettyjä hengähdystaukoja, nyt The Delgadosin neljäs pitkäsoitto jättää jälkeensä vain varsin pakahtuneen olon.