Ruotsalaisbändi Descend astelee pikkuhiljaa kohti synkempiä vesiä. Eihän kolmen vuoden takainen debyyttikään mikään pirteyden perikuva ollut, mutta nyt bändin tähtäin hakee kiivaasti sitä Tuonelan mustaa joutsenta.
Progedeathin alueella on kokeiltu jo monenmoista, ja periaatteessa Descend ei ehkä ole se kaikkein uudistushenkisin ryhmä. Sitä vaivaa tasapaksuus, monenkin asteinen rohkeuden puute ja sovitukset ovat pitkälti normikamaa. Descend oikeastaan jännittää ihan turhan takia. Perinnetietoiset sävellykset eivät kuitenkaan ole ihan peruskauraa, vaan riitasointujen joukossa liikkuu melodiakuvioita, jotka tuntuvat päässeen livahtamaan pikkaisen ohi bändiltä itseltäänkin. Nimittäin, jos bändi olisi hoksannut astuneensa kultasuonen päälle, hakku olisi todennäköisesti viuhunut vikkelästi. Nyt yhtyeen omaperäisimmät piirteet hautautuvat kuin varkain perusjytinän alle.
Wither vajoaa progressiivisen deat-hin monenkirjavaan joukkoon, mutta Descendin kannattaisi avata silmänsä, havaita itse kykyjensä kärkipotentiaali ja toimia sen mukaisesti. Levy kun raottaa mukavasti menneisyyden muistoja kuitenkaan itse täysin jäämättä sinne.