DIO: Killing The Dragon

Dion parin vuoden takainen Magica oli hidastempoinen, peräti laahaava, raskassoutuinen kokonaisuus, joka teemalevynä osittain kahlitsi Dion käsiä. Toisaalta työ oli varsin upea ja tarinaltaan toimiva sekä mielenkiintoinen. Uudella levyllään Dio palaakin sitten kasarihevin aikakaudelle, ja teemat on unohdettu ainakin toistaiseksi.

Killing The Dragon on hyvä levy, siitä ei pääse mihinkään. Last In Linen ja Dream Evilin ajat piirtyvät hyvin elävästi mieleen miehen uutta kuunnellessa. Kenties kappaleet eivät ole aivan yhtä heviä kuin Last In Linella, mutta ainakin bändi rokkaa pontevasti kuin Dion "nuoruuden" päivinä.

Tuorein on selkeästi nippu hyviä kappaleita, joskaan loppupään biisit eivät pysty yltämään samalle viivalle alkupään raitojen kanssa. Silti bändi pystyy huolehtimaan siitä, että tunnelma ei juuri pääse laskemaan, vaikka ne viimeiset eivät enää sävellyksinä niin mielenkiintoisia olisikaan. Mutta ne levyn huiput ovat sitten ehdottomia huippuja. Nimiraita sekä Scream ansaitsevat paikkansa Dion parhaiden biisien joukossa, ja Rock & Rollin kertosäettä varmasti huudetaan joukolla keikoilla.

Ronnie James Diolla näyttää olevan kyky pelkistää juuri riittävästi. Uudella levylläkään ei ole mitään liikaa tai liian vähän. Silti bändi saa kappaleet kuulostamaan aivan oikealla tavalla raskailta, ja sen luulisi kelpaavan ainakin Dion pitkäaikaisemmille faneille.