DODGY: Ace A´s + Killer B´s

Arvio julkaistu Soundissa 11/1998.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Dodgy oli brittiläinen rock-trio, joka kuopattiin tänä kesänä. Kolme albumia julkaisseella bändillä oli potentiaalia vaikka mihin, mutta yhtyeen unelmat taisivat kirjaimellisesti kärytä savuna ilmaan.

Arvio

DODGY
Ace A´s + Killer B´s
Mercury

Dodgy oli brittiläinen rock-trio, joka kuopattiin tänä kesänä. Kolme albumia julkaisseella bändillä oli potentiaalia vaikka mihin, mutta yhtyeen unelmat taisivat kirjaimellisesti kärytä savuna ilmaan. Parhaimmillaan, ja niitä parhaita on tällä lätyllä yllättävän monta, tämä jatsitupakan tuoksuun mieltynyt yhtye oli liki täydellinen hybridi siitä unelmien orkesterista, jonka melodiataju on yläkerrasta, lauluharmoniat kuin The Mamas & The Papasilta ja soitannan tatsi kuin The Wholta.
Kokonaisen albumin mitassa Dodgy ei koskaan täysin onnistunut ja näin jälkikäteen onkin helppo viitata klassisen singlebändin oireyhtymään. Esimerkiksi Staying Out ForThe Summer, Water Under The Bridge, Melodies Haunt You, In A Room, If You´re Thinking Of Me ja So Let Me Go Far toimivat täysillä vielä kun useimmista tämän sesongin uutuusbändeistä loppuvat patterit ja Grassmanin voittamaa fiilistä monikaan bändi ei saa tallennettua jälkipolville pidemmänkään uran aikana.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa