THE DODOS: Visiter

Arvio julkaistu Soundissa 8/2008.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Dodosin freakfolk ei ole erityisen friikkiä, ja folk on lähinnä soundillinen viitekehys. Akustinen kitara, banjo, rämisevät ja kolisevat perkussiot sekä kauniin melodinen laulutapa rakentavat modernia poppia. Psykedeelisen folkin perinnettä tässä kai jatketaan, mutta abstraktia hämyilyä Visiterillä ei paljoa kuulla.

Arvio

THE DODOS
Visiter
Wichita

Dodosin freakfolk ei ole erityisen friikkiä, ja folk on lähinnä soundillinen viitekehys. Akustinen kitara, banjo, rämisevät ja kolisevat perkussiot sekä kauniin melodinen laulutapa rakentavat modernia poppia. Psykedeelisen folkin perinnettä tässä kai jatketaan, mutta abstraktia hämyilyä Visiterillä ei paljoa kuulla. Melodiat ovat harkittuja ja vähäisillä elementeillä luodaan tarkkoja sovituksia. Pienimuotoinen soundi on virkistävä, sekä kielisoitinten ja romuluisten perkussioiden käsittely alati mielenkiintoista.

The Dodosin musiikki venyy harmonisesta hiplauksesta tyrnävään blues­rosoon vaivattomasti. Kappaleet vaihtelevat minuutin rallatuksista seitsenminuuttisiin jumitusteoksiin. Mittaa on aina juuri sen verran mihin musiikillista sanottavaa piisaa. Sopivin välein pudotellaan helposti lähestyttäviä, intiimejä popbiisejä. Park Songin puhtaan popittelun jälkeen jonkinlaista akustista psykedeliarockpaahtoa tarjoava Jodi kuulostaa esimerkillisen hienolta.

Visiter on pakoton ja omapäinen albumi, jonka on täytynyt syntyä omassa onnellisessa umpiossaan markkinavoimien selän takana. Se on täynnä tarttuvaa melodisuutta, mutta sen eloisaa äänimaailmaa on mahdotonta kuvitella nykypäivän lohduttomaan radiovirtaan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa