ELASTICA: The Menace

Elastican kakkosalbumia on jouduttu odottamaan pitkät viisi vuotta. Valtaosa vuonna 1995 ilmestyneen debyytin jälkeisestä ajasta on huvennut yhtyeen sisäisten henkilösuhteiden puimiseen ja uuden kokoonpanon löytämiseen. Bändin nokkanaisen Justine Frischmannin energiaa on lisäksi vienyt ilmeisen riitaisa eroprosessi poikaystävästään Blurin Damon Albarnista. The Menacen perusteella on ainakin selvää, että Elastica ei ole tuhlannut viittä vuotta rockinsa hiomiseen.
The Menace on ihastuttavan vanhakantainen ja silti radikaalilta ja tuoreelta kuulostava punk-henkinen albumi. Elastican roiskimassa rockissa originaali punk-estetiikka elää aidompana kuin useimmissa "oikeissa" post- tai post-post-punkyhtyeissä. Mad Dog God Damin Stranglers-basson ja koneiden yhdistelmä ei ole aivan tästä päivästä kotoisin, mutta who cares. Ei ainakaan Elastica. Bändi ei edelleenkään peittele ihastustaan Wiren geometriseen taidepunk-ilmaisuun ja The Fallin Mark E. Smith pääsee itse ääneen kunniakseen kirjoitetulla raidalla How He Wrote Elastica Man. Rytinän lomassa Elastica hiljentyy Velvet Undergroundin Maureen Tuckerin tulkitsemista pikkulauluista muistuttavan Nothing Stays The Samen verran. Ja kuin hillittömyytensä viimeisenä niittinä Elastica versioi levyn päätteeksi saksalaisen Trion muinaisen hitin Da Da Da.
The Menacen koneita ja punkrockista särökitaraa yhdistelevässä rockissa on harvinaista jääräpäisyyttä ja todellista rebel-henkeä. Muut bändit saattavat tehdä mitä osaavat, mutta Elastica tekee mitä tahtoo.