ELDKVARN: De berömdas aveny

Arvio julkaistu Soundissa 1/2012.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Norrköpingissä perustettu, mutta jo ajat sitten tukholmalaistunut Eldkvarn on jopa Eppu Normaalia ja Popedaa sitkeämpi instituutio. Vuonna 1971 uransa aloittanut yhtye juhlii neljää vuosikymmentään sekä kokoelmalla että uusilla biiseillä.

Arvio

ELDKVARN
De berömdas aveny
Capitol

Norrköpingissä perustettu, mutta jo ajat sitten tukholmalaistunut Eldkvarn on jopa Eppu Normaalia ja Popedaa sitkeämpi instituutio. Vuonna 1971 uransa aloittanut yhtye juhlii neljää vuosikymmentään sekä kokoelmalla että uusilla biiseillä. Historiikkinsa rajoitettuna painoksena myytävä massiivinen kymmenen levyn laitos omaa saman optimistisen alaotsikon kuin kahden cd:n karvahattuversiokin – De första 40 åren.

De berömdas aveny -albumia kuunnellessa joutuu kuitenkin ihmettelemään kuinka ihmeessä Eldkvarn on sinnitellyt tähänkin saakka. Yhä alkuperäisjäsentensä Per “Plura” ja Carl “Carla” Jonssonin ja Tony Thorénin vetämän viisikon 24. studioalbumista päätellen Eldkvarn on pikemminkin ahkera kuin jännittävä kokoonpano. Julkaisutauot eivät ole koskaan venähtäneet kolmea vuotta pidemmiksi ja De berömdas avenyn laulut ja niiden toteutus kielivät ennen muuta kokemuksesta ja rutiinista.

Levynsä nimiraidalla Eldkvarn hakee saksofonin ja lievän diskopotkun sävyttämää sointia Bruce Springsteenin Born To Runin suunnalta. Låt det rulla on nimensä mukaisesti umpikliseistä rock’n’rollia på svenska ja balladinen Den sorgliga orkestern soi puolestaan nostalgisesti kuin Weeping Willows.

Vaikka Eldkvarnin uraan mahtuu ajoittaista tyylillistä hienosäätöä, niin De berömdas avenyllä bändi on päätynyt uuvuttavan tylsään vaiheeseen.

Lisää luettavaa