END OF AEON: Through Infant Eyes

Arvio julkaistu Soundissa 3/2016.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

END OF AEON
Through Infant Eyes
Haminian Sounds

Viitisen vuotta sitten perustetun kotkalaisbändin melodinen doom metal soi jo toisella levyllään erittäin komeasti ja hiotusti. Epätoivo, katkeruus ja kaaos jyllää niin perkeleesti, soundi on vuoroin iso ja painostava, vuoroin herkkä ja minimalistinen. Toimii.

Kirkkaimmin homman hoitaa kotiin puhtaista vokaaleista vastaava Sara Strömmer, joka väläyttelee myös vihaisempaa tulkintaa esimerkiksi kappaleessa I Am. Strömmer hallitsee äänensä todella upeasti.

Bändi kertoo saatteessaan, miten se välttelee peruskaavamaisuutta. Sikäli huvittavaa, että kuitenkin Through Infant Eyesin lähes jokainen kappale noudattaa samaa kaavaa. Ensin mätetään ja Olli Suvanto murisee, sitten herkistellään Saran kauniin laulun äärellä, joko puhtaiden kitaroiden tai pianon säestämänä. Tämä vuorottelu tuo vaihtelua sopivasti, mutta kaavamaisesti toistuessaan menettää jo tehoaan. Kappaleet alkavat näin muistuttaa hieman liikaa toisiaan.

Huono levy Through Infant Eyes ei missään nimessä ole, kaukana siitä. Perusvarmaa ja hyvää melodista doomia. Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan bändin tulevia vaiheita.

Lisää luettavaa