ENFORCER: Death By Fire

Arvio julkaistu Soundissa 1/2013.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

ENFORCER
Death By Fire
Nuclear Blast

Ruotsin Enforcer näyttää kasariheviltä ja kuulostaa kasariheviltä. Juuri sellaiselta bändiltä, jota asiaan vihkiytymättömien mielestä on helppo ja ennen kaikkea hauska lyödä.

Enforcerin hauskuus piilee kuitenkin muualla. Ensinnäkin tällä bändin kolmannella levyllä on mittaa alle 40 minuuttia, koska Enforcer mitoitti levynsä vinyylin mukaan. Toisekseen yhtye pukeutuu kuin mikä tahansa hevibändi 1980-luvulla, tosin vielä pykälän verran pidemmälle viedysti. Enforcerille tunnusomaista on vetää kaikki hieman överiksi kunnioittaen kuitenkin omaa työtään.

Levyn kappaleille on leimallista pikkuisen liian innokas asenne, ja yhtyeellä tuntuu olevan koko ajan vähän liian kiire. Aivan kuin se pelkäisi ajan loppuvan kesken ennen kuin yleisö on otettu haltuun. Silti Death By Fireltä kuuluu selvä vilpittömyys, vaivattomuus ja myös ripaus sitä tärkeää röyhkeyttä.

Enforcer ei ole jäänyt täysin 1980-luvulle, vaikka levyltä löytyy suoria viittauksia muun muassa Iron Maidenin sen aikaisiin levyihin, sillä biiseissä on reilusti myös nykyaikaa mukana. Ja ne suorat lainauksetkin ovat ennen kaikkea kumarruksia eivätkä suinkaan pyllistyksiä.

Death By Fire on ajaton levy, vaikka se ei varsinaisesti mullista vanhan liiton saati nykyhevin brittiosastoa. Sen kaltaiselle raikkaudelle on aina tilausta.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa