ENTHRONED: Tetra Karcist

ENTHRONED
Tetra Karcist
Napalm

Tämä on ensimmäinen kerta, kun vaivaudun ajatuksella kuuntelemaan Enthronedia. Olen kyllä useasti miettinyt, kuinka paljon Enthroned on mahtanut itse ajatella sitä sepitelmää, jonka mukaan yhtyeen musiikki on ”norjalaista blackmetalia”, mutta Belgiasta. Huvittaahan se, edelleen.

Yhtyeen uraa aikoinaan värittäneessä luonnehdinnassa ei toki pesi vain totuuden siemen, vaan sen varassa kasvaa hyvin pitkälti koko puu. Tetra Karcist on levy – ties kuinka mones sellainen – jonka joku norjalainen olisi voinut hyvinkin 90-luvun kuluessa tehdä. Laahaavasta introsta tulee ensimmäisenä mieleen Hades, mutta jatkossa levylle on tallentunut sen verran epäonnisiakin hetkiä, että oikeampi vertailukohde lienee Helheim.

Tetra Karcistin kaltaiset muistelma­teokset perustelevat usein itse itsensä, kun vain myöntää, että kaikkien ei ole pakko keksiä pyörää tai mitään muutakaan uudelleen. Näissä puitteissa Enthroned on jo todistanut osaavansa paljonkin. Hypnoottisen keskitempoisen vellonnan parissa se on kuin omillaan, eikä rivakammissakaan kohdissa ihan kamalan pahoja tyylirikkoja ilmene.

Paitsi ne kitarasoolot.