Oregonissa kolmisenkymmentä vuotta sitten syntynyt Esperanza Spalding on promokuvista päätellen hyväksynyt, että huomiotaloudessa tulee pelata huomiotalouden säännöillä. Kauniin kuoren sisältä löytyy onneksi pääosin hyvää ja modernia soulmaustein silattua laulettua käyttöjazzia. Etenkin Joe Lovanon foniin nojaava I Can’t Help It, pohtiva kakkosraita Cinnamon Tree ja popahtava City Of Roses kestävät kuuntelua.
Radio Music Societyn suurimmasta hyveestä vääntyy kuitenkin sen pahin kompastuskivi: epäilemättä lahjakkaan ja moniulotteisen lauluntekijän, laulajan ja multi-instrumentalistin levy on pullistua liian täyden ilmapallon tavoin rikki kaikesta sisäänsä tungetusta rönsyilevästä aineksesta. Näin käy usein, kun tuotantovastuu annetaan tekijälle itselleen.
Nina Simonen ja Billie Holidayn jalanjälkiin on pyrkinyt monikin yrittäjä, mutta tulkinnallisesti arvioiden heistä on onnistunut vasta jokunen. Sillä on tilastollinen totuus, että jokaista Cassandra Wilsonia ja Erykah Badua kohti nousee ainakin kaksi Cree Summeria ja Imani Coppolaa, joiden näytöt ovat alunperinkin ohuenlaisia ja joiden ”lupaavat esikoislevyt” jäävät vaille seuraa. Esperanza Spalding on nelosellaan tämän kynnyksen toki ylittänyt, mutta vasta aika näyttää mihin hänestä on.