EVERLAST: Love, War And The Ghost Of Whitey Ford

Arvio julkaistu Soundissa 09/2008.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Näin masentavaa aloitusta ei kuuntelukokemukselle ole vähään aikaan saatu. Äitinsä Erikiksi kutsuman ja House Of Painista tutun Everlastin viides soololevy alkaa älyttömän huonolla synatorviriffillä, jota pitkin kuulija liukuu altaalliseen paskaa poliittista räppiä.

Arvio

EVERLAST
Love, War And The Ghost Of Whitey Ford
PIAS

Näin masentavaa aloitusta ei kuuntelukokemukselle ole vähään aikaan saatu. Äitinsä Erikiksi kutsuman ja House Of Painista tutun Everlastin viides soololevy alkaa älyttömän huonolla synatorviriffillä, jota pitkin kuulija liukuu altaalliseen paskaa poliittista räppiä. Seuraavaksi levyltä löytyy miehen näkemys Folsom Prison Bluesista. Lloyd Bentseniä mukaillakseni: ”Everlast, you’re no Johnny Cash.”

Eikä meno parane missään vaiheessa. Everlast ei ehkä ole yhtä punaniskainen kuin raprock-kollegansa Kid Rockin julkinen persoona, mutta ei se tästä yhtään helpompaa kuunneltavaa tee. Paskoja biisejä juustoisilla soundeilla ja korneilla biiteillä, yhdentekevää lyriikkaa känistynä sävyttömällä äänellä. Die In Your Armsilla saavutetaan jo niheyden multihuipentuma. Dorkempaa läppää nussimisesta kuin G-Unit-levyllä.
Seuraavaksi sitten lauletaan ystävyydestä akustisten kitaroiden säestyksellä. Ja pari biisiä myöhemmin Lähi-Idässä sotivan sotilaan tarinaa tittelillä Letters Home From The Gardens Of Stone.

Tätähän just tarvittiin.

Lisää luettavaa