EVERLAST: White Trash Beautiful

EVERLAST
White Trash Beautiful
Island

Kuunnellessani uutta albumia minulle kirkastui, että olen kohdellut Everlastia turhan suopeasti tämän lehden sivuilla, kenties hänen taustansa sokaisemana. House of Painissa 90-luvulla esiintynyt Everlast on nyttemmin osoittanut monessa katsannossa välttäväksi hip hop -muusikoksi, mikä on armeliaasti sanottu, sillä laajemmasta näkökulmasta tarkastelu paljastaa hänen olevan vielä huonompi.

Everlast menee läpi monella rintamalla, koska hän säestää itseään akustista kitaraa rummuttaen. Sen päällä ryömii ilmeettömän rouhea laulu, ja kuivin rummuin ladattu sekvensseri takaa säästeliään poljennon. Rytmi on karsittu tasaiseksi, ja äänistä on ryöstetty kaikki tekstuuriin viittaava. Vaikka rytmisempiä säkeistöjä ja vaihtoehtoisia instrumentteja kuullaan taloudellisesti, alavireinen levy on Everlastin henkilökohtaisin, sillä se on lähes vailla kollaboraattoreita. Tämä alastomuus on omiaan paljastamaan, kuinka koruttomista ja mitäänsanomattomista sävellyksistä levy rakentuu.

Everlast ei kuitenkaan ole täysin vailla meriittiä: on hienoa kuulla hänen kunnianhimoisesti kirjoittavan ajasta ja paikoista, jotka ovat kaukana hänen uransa alkulähteiltä. Näin lahot puitteet kutsuvat kuitenkin väkevää, välitöntä tulkitsijaa, jollainen Everlast ei ole. Materiaali taas anelee apua: hän yksin kuuluu kutsuvan sitä bluesiksi.