THE FACER: Go For The Show

Arvio julkaistu Soundissa 12/1999.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Levyn kannessa makaa paidaton laulaja mikrofonin johtoon solmiutuneena. Pojan pulisongit muistuttavat poskeen pureutuneita murmeleita ja hän on käynyt ennen keikkaa ostamassa leveimmän niittivyön, jonka on löytänyt. Ruotsalainen The Facer onkin niittänyt mainetta todella kovana livebändinä.

Arvio

THE FACER
Go For The Show
Sonet

Levyn kannessa makaa paidaton laulaja mikrofonin johtoon solmiutuneena. Pojan pulisongit muistuttavat poskeen pureutuneita murmeleita ja hän on käynyt ennen keikkaa ostamassa leveimmän niittivyön, jonka on löytänyt. Ruotsalainen The Facer onkin niittänyt mainetta todella kovana livebändinä. Tälle esikoislevylle hurjaa meininkiä ei kuitenkaan ole saatu tallennettua aivan toivotulla tavalla.
The Facerin rock'n'rollissa ei ole kyse Hellacopters -tyylisestä kaahauksesta, vaan selvästi melodisemmasta, mutta kuitenkin räväkästi retroilevasta rock-otteesta. Yhtye lainaa puhki raavittuja suosikkilevyjään lähes yhtä taitavasti kuin Tehosekoitin ja kyseisellä metodilla onkin saatu etenkin singlebiiseihin (King Of Expectation, Ramalama (Me On Your Side), Good Vibrations) muutama todella maukas melodiakoukku. Muuallakin The Facer kierrättää aina toimivia rock-kliseitä melkoisella pieteetillä, mutta tavoiteltua illuusiota hiestä, hurmoksesta ja rock'n'rollin vaarallisuudesta yhtye ei saa aikaan kuin satunnaisesti. 

Lisää luettavaa