Tasoltaan huippukoville suomalaislle rockabillybändeille nousee aika ajoin kiitettävän kovia vierasmaalaisia haastajia. Jo kolmannen albuminsa julkaissut ruotsalainen Fatboy on yksi kaikkein kovimpia.
Loistavan oman originaalimateriaalinsa kautta Fatboy viittaa isolla kintaalla Baseballsin näppärille poppicovereille. Omaperäisyydessään yhtye vertautuu Coffinshakersiin, joka tempoo psykompaa billyä aavemaisen Johnny Cash -inkarnaation purevalla äänellä. Fatboy kuulostaa siltä kuin Roy Orbison olisi löytänyt kauneimman lauluäänensä jo Sun-yhtiön rockabilly-kaudella ja sovitukset olisi hienosäädetty fiinisti sen mukaan.
Overdrive on hioutunut aiempia levyjäkin sulavammaksi ja sointuherkemmäksi kokonaisuudeksi. Juurevimpaan ja rupisimpaan white trash -rynkytyksen on tullut sivistynyttä etäisyyttä. Moitteettoman komea biisisetti osoittaa Fatboyn voimavarojen piilevän vahvasti ja letkeästi svengaavan släppäyksen lisäksi hillitymmän kaikukitaroinnin ja torch-tunteilun hienouksissa.
Kuusimiehisenä yhtyeenä Fatboy tuplaa ja jakaa harkitusti perustrion tutuimmat soittoreseptit verevöittämällä kitaroiden riffit, twangit, pikkaukset, stilikat ja kompit. Tällä arsenaalilla Fatboy voi sumeilematta edetä rouheariffisestä Bad News From Pretty Red Lips -avauksesta sivuilleen vilkuilematta aina unelmanmakeaan loppuslovariin Used Heart.
