THE FESTERMEN: Full Treatment

Arvio julkaistu Soundissa 09/2000.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Siinä on jotain äärimmäisen nurinkurista, että Suomen tällä hetkellä ehkä koviten rokkaava bändi tulee kaikkien modernien trendihömpötysten ulkopuolelta Varpaisjärveltä.

Arvio

THE FESTERMEN
Full Treatment
Bad Afro

Siinä on jotain äärimmäisen nurinkurista, että Suomen tällä hetkellä ehkä koviten rokkaava bändi tulee kaikkien modernien trendihömpötysten ulkopuolelta Varpaisjärveltä. Festermenillä on oma tunnistettava stailinsa, mutta en silti usko heidän treeneissään spekuloivan kuinka tuleva levy breikkaa tai onko heillä tarpeeksi myyvä brandi. Full Treatment puhuu puolestaan ja tekee sen vakuuttavasti.
Yhtyeen ensimmäinen täyspitkä on jopa aiempia singlejä karumpi ja ruhjovampi hyökkäys, vaikka levylle on kätketty ensi kertaa myös hitaampia biisejä. Mutta F-miesten tapauksessa tempo ei ole mikään ankaruuden mittari. Wine Goes Down taitaa olla albumin pelottavin esitys: hypnoottisesti paikallaanpolkeva kitara ulvoo kuin verta vuotaen ja laulaja-kitaristi Mika Sonninen mörisee niin karmivasti, että alaikäiset on syytä siirtää sivummalle. Näin hyytävältä ei kuulosta edes Nick Cave suljettuun tilaan lukittuna heroiinivieroituksessa.
Edelleen hyvin ilman bassoa pärjäävä trio on aiemmin tasapainotellut garagen, punkin ja bluesin välillä, mutta Full Treatmentillä pistetään peliin todellakin koko hoito. Everything´s Gone Dead On Usissa bändi kokeilee psychobillya hyvällä menestyksellä ja Liquor Talking II pysyttelee huuliharppuineen roots-tunnelmissa, mutta pääpaino on yhä raivopäisessä bluespunkissa, jonka intensiivisyystasolle ei ole yltänyt kuin varhainen Radiopuhelimet ja Jon Spencerkin vain blues-legenda R.L. Burnsiden kanssa. Kannattaa myös yrittää saada selvää sanoituksista, sillä niiden juureva korpiromantiikka on jo taiteenlaji sinänsä. 

Lisää luettavaa