FREEMAN: 4

FREEMAN
4
Johanna Kustannus

60-vuotiaan Freemanin neljäs sooloalbumi ilmestyi päättämään 25 vuotta kestäneen levytystauon. Uuden Fantasian Liian myöhään -singlellä paluun menneisyydestä tehneen artistin uutuus on varmasti hänen onnistunein levykokonaisuutensa.

Lähes kaikki 4-albumin sävellykset ovat Freemanin itsensä tekemiä. Myös Uusi Fantasia on vahvasti mukana tuotannossa. Tekstit tulevat kotimaan parhailta sanoittajilta ja soittajat ovat eturivin muusikoita.

Liian myöhään kuullaan levyn bonusraitana. Se ei edes lukeudu albumin parhaiden biisien joukkoon. Kappaleelta, tai ainakin sen musiikkivideolta, välittynyt hienoinen huumoriaspekti on kadonnut lähes jäljettömiin.

Albumilla liikutaan varmoin askelin synapopista ja discosta pehmeän psykedeeliseen hippimeininkiin ja jopa kantriin. Riimittelyt ja sanavalinnat ovat usein kuin suomirockin 1970-luvulta. Se tarkoittaa, että nuoremmatkin tekijät ovat onnistuneet hyvin esittäjänsä näköisen kokonaisuuden luomisessa. Klassisen Kaksi lensi yli käenpesän -biisin sanoittaneen Hectorin Mystilliset kyyneleet kertonee tästä tyylistä jo nimellään.

4 on monitasoinen, puoleensavetävä ja aikaa kestävä poplevy.