GIRLS: Father, Son, Holy Ghost

GIRLS
Father, Son, Holy Ghost
Fantasy Trashcan

Maailma ei tarvitse yhtään enempää paskasti soitettua paskaa heviä. Sitä ei tarvita etenkään muodikkaan indiebändin tekemänä. Ilman viimeisen minuutin kaunista folkhenkistä instrumentaaliosuutta Die-kappale olisi enemmän kuin kuvottava.

Sitten Girls vaihtaa kuin lennosta Saying I Love Youn nättiin vanhan ajan radiopoppiin. Aiemmin on kuultu täydellistä kasari-indietä (Alex) ja myöhemmin kuulijaa kumautetaan upealla Fleetwood Mac -eepoksella (Forgiveness). Lauluntekijä Christopher Owens ei yritä luoda mitään ainutlaatuista, mutta nuorukainen käyttää arkistoa poikkeuksellisen erinomaisesti.
Ensimmäisellä albumilla (Album, 2009) Girlsillä ei ollut varaa kunnon studioon. Nyt Owens ja tuottaja-basisti Chet ”JR” White ottavat vahingon takaisin korkojen kera. Yhtyeen klassinen rock soi todella komeasti etenkin Vomitilla ja Love Like A Riverillä, johon urut ja taustoja laulavat mammat tuovat hienoa soul-fiilistä.

Ensialbumin aikaan Girlsiä markkinoitiin Owensin tarinalla, hänen oudolla nuoruudellaan uskonnollisen kultin keskuudessa. Father, Son, Holy Ghost -runsaudensarven jälkeen voidaan keskittyä pohtimaan, olisiko nuoresta miehestä seuraavaksi isoksi jutuksi. Lahjakkuutta ja lämpöä hänen lauluissaan ainakin on yhtä lailla kuin vaikka Tom Pettyllä ja Jonathan Richmanilla muinoin 1970-luvulla.