THE GO-BETWEENS: Oceans Apart

Arvio julkaistu Soundissa 05/2005.
Kirjoittanut: Kai Latvalehto.
Australialainen The Go-Betweens pisti pillit pussiin 80-luvun lopulla. Oceans Apart on kuitenkin jo kolmas "uusi" levy vuoden 2000 jälkeen ja reippaampaan suuntaan on onneksi menty.

Arvio

THE GO-BETWEENS
Oceans Apart
Tuition

Australialainen The Go-Betweens pisti pillit pussiin 80-luvun lopulla. Oceans Apart on kuitenkin jo kolmas "uusi" levy vuoden 2000 jälkeen ja reippaampaan suuntaan on onneksi menty. Yksi asia ei kuitenkaan The Go-Betweensissa onneksi muutu: levyllä on aina kymmenen biisiä, joissa Grant McLennanin ja Robert Forsterin laulut vuorottelevat. Se tuo vaihtelua. Muutamat sovitukselliset väläytykset, kuten McLennanin Finding Youn väliosa, osoittavat yhtyeen olevan kuitenkin aina enemmän kuin laulajiensa summa.

Suurin närästys ei kuitenkaan ole se, että levyllä ei ole yhtään mitään, mikä ei olisi ollut toteutettavissa vuonna 1989. Ei ole kovin radikaalia uudistumista, jos nyt kuulostetaan enemmän vanhalta R.E.M:iltä kuin 80-luvulla. Sekään ei haittaa, sillä The Go-Betweens ei huippuvuosinaankaan kuulostanut erityisen ajankohtaiselta. Mutta tavoittamattomissa seilaavat suuret laivat. Levyistä esimerkiksi 16 Lovers Lane (1987) ja kappaleista vaikka Cattle And Cane (1982) ovat tämän albumin näkökulmasta katsottuna kaukana horisontin takana, meren tuolla puolella. 

Lisää luettavaa