Kitaristi-laulaja John Rzeznikin ja basisti-laulaja Robby Takacin alusta lähtien sinnikkäästi vetämä Goo Goo Dolls lähestyy kovaa vauhtia 30 vuoden ikää. Trion kymmenennen albumin perusteella ikä myös painaa. Kaukana viime vuosisadalla eletystä luovuudellisesta ja kaupallisesta kulta-ajasta on tänään jäljellä hädin tuskin erottuva varjo.
Magnetic on joskus terävääkin rockia tehneeltä yhtyeeltä rutiinisuoritus, jonka biiseissä tai radioaaltohakuisessa soinnissa ei ole tietoakaan avausraidan lupaamasta Rebel Beatistä. Tuntuu kuin Goo Goo Dolls haluaisi taannoin megasuosiota maistettuaan palata epätoivoisesti vanhoihin hyviin aikoihinsa. Keinot ovat ikävä kyllä paljolti samat, millä Nickelbackin tai Maroon 5 -yhtyeen kaltaiset kasvottomuudet ovat viime vuosina kultaansa vuolleet.
Magnetic pelaa samoin eväin kuin Let Love In (2006), jolla mainstreamin hittituottaja Glen Ballard toimi Goo Goo Dollsin laimentamisen takuumiehenä. Levyn ainoa suhteellinen valopilkku on sen keskelle sijoitettu Bringing On The Light. Biisissä kuuluu edes häivähdys bändin menneestä voimapoppisesta räväkkyydestä.
Levynsä hyvien hetkien niukkuudesta päätellen Goo Goo Dollsin magneettisuudesta on pito pahan kerran hiipunut.
