Aiemmilla julkaisuilla Nick Talbotin eli Gravenhurstin intiimi tyyli on ollut hyvin lähellä Jose Gonzalezia. Artisteja on yhdistänyt myös minimalistisen musiikin ällistyttävä jännite. Tähän asti brittiläinen Talbot on säestänyt itseään lähinnä metallikielisellä akustisella kitaralla, mutta uutta levyä on väritetty varsin vaikuttavalla bändisoundilla. Tosin muut instrumentit taitavan miehen apuna on ollut vain rumpali Dave Collingwood.
Fires In Distant Buildings -levyllä vähäeleisen avant folkin ja pauhaavien rock-osien vastakkainasettelu toimii komeasti. Kitaran väkivaltainen murjominen ja hurja peltien paiskominen tuntuvat luonnolliselta tavalta laventaa musiikin tunneskaalaa, mutta The Velvet Cell -singlen popmaisuus maistuu myönnytykseltä. Kaikkiaan Gravenhurstin musiikista huokuu sekä syvä kunnioitus historiaa kohtaan että kiihkeä halu tehdä jotain uutta.
Vuosi sitten ilmestyneellä Black Holes In The Sand -levyllä Gravenhurst versioi Hüsker Dün Diane-raapaisun todella hyytävästi. Uuden albumin lainabiisi on lähes yhtä vahva – yhdeksän minuuttia unen ja valveen rajamailla ajelehtiva tulkinta The Kinksin See My Friendsistä. Kyseinen trippi on kuin varhaista Pink Floydia parhaimmillaan.