Olen kuunnellut The Prize -kappaleen useita kertoja sen kahden viimeisen minuutin takia. Tuona aikana nousevassa, täyteen voimaansa räjähtävässä ja äkisti laantuvassa myrskyssä on jotain käsittämättömän vangitsevaa ja voimakasta. Yhtä selvästi luonnonvoimat ovat läsnä The Foundryn alussa.
The Prizen pauhaava loppu on poikkeus Gravenhurst-nimellä esiintyvän Nick Talbotin musiikissa. Viiden vuoden tauon jälkeen ilmestyvä The Ghost In Daylight -albumi on vähäeleinen, turhaa metelöintiä välttävä kokonaisuus. Tunnelmaltaan raukea ja kaunista alakuloa tulviva levy ei tahdo tehdä numeroa itsestään.
Lempeästi laulava Talbot aloitti akustisesta folkista, mutta ajan myötä hänen musiikkiinsa on tullut lisää kerroksia. Bert Janschin tapaan kitaraansa näppäilevän miehen uusi levy nivoo taiten yhteen monenlaisia elementtejä. Islands muistuttaa Broadcastin kaltaisten yhtyeiden elektronisista kokeiluista. Toisaalla tulevat mieleen Merseysiden psykedeelisesti ajelehtivat popbändit – esimerkiksi Circadian on kuin remiksattua The La’sia.
Välillä tuntuu, että vuosikausien hiominen on pyyhkinyt osan musiikin persoonallisuudesta pois. Nick Talbotin ote on kuitenkin alati sen verran omaehtoinen, että Warp tuntuu juuri oikealta yhtiöltä hänen tutkielmilleen.