GUÐRIÐ HANSDÓTTIR: Taking Ship

Arvio julkaistu Soundissa 2/2014.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

GUÐRIÐ HANSDÓTTIR
Taking Ship
Lumpeela Julkaisut

Pohjoisten ulappain ympäröimien Färsaarten folksoundi on herkkä ja aava, vaikka muusikkoisänsä Hansin tyttäreksi itsensä nimennyt Guðrið Hansen onkin jalostanut sitä persoonallisemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Saksalaisen 1800-luvun runoilijan Heinrich Heinen teksteihin perustuvalla kolmannella albumillaan Hansdóttir on vähentänyt fäärinkielisen lyriikan osuutta entisestään, mikä normalisoi sävelkuvaa englannin äännepainotusten suuntaan. Laulujen kiehtovin taika on silti eksoottisissa sointukuluissa, jotka erottavat tekijän ja tulkin angloamerikkalaisista trubaduureista tai Kate Bushin kaltaisista idoleista.

Taking Ship syntyi aitojen hengenheimolaisten parissa, jotka avaavat Reykjavikiin asettuneen lauluntekijän ympärille meripeninkulmittain omaa tilaa. Färsaarelaisen duokumppanin Janus Rasmussenin ja islantilaisten muusikoiden lisäksi kahdella raidalla soittavat ja laulavat suomalaisen Hi-Lo & In-Between – sekä  Ochre Room -yhtyeiden tyyliniekat. Hansdóttir näppäilee kitaroidensa ohella sähköistä autoharppua Omnichordia. Saksankielestä sovelletut tunteelliset runoelmat sekä myyttisemmän menneisyyden balladit ovat tunnelmaltaan rikkumattomat ja hillityn hienosti eläväiset.

Lisää luettavaa