Omaperäisellä soul-tyylillä tulkitsevan Greg Dullin ja ison pahan suden lailla murisevan Mark Laneganin odotettu yhteisalbumi on vähemmän kuin osiensa summa. Sillä käydään läpi molempien aiemmasta tuotannosta tuttuja tyylejä, mutta liekkeihin Saturnalia ei leimahda missään vaiheessa. Kummankin korston katalogista löytyy paljon onnistuneempiakin levytyksiä.
Jo The Afghan Whigsissa ja Screaming Treesissa vakaan kannattajakunnan hankkineiden laulajien vaiheita ovat leimanneet päihde- ja huumeongelmat. Kun he nyt ovat asemansa vakiinnuttaneita ja tunnustettuja taiteilijoita, tuntuvat Dulli ja Lanegan tyytyvän kummallisen vähään. Tosin tällaisille karjuille on varmasti poikkeuksellisen vaikea todeta studiossa, että ei tämä nyt oikein riitä.
Saturnalia-albumilla karut ja karismaattiset kaverukset koluavat samoja amerikkalaisen rockin nurkkia, joista he ovat ennenkin materiaalia levyilleen raapineet. Kappaleiden tyylikirjo ulottuu painostavasti matelevasta folk-fiilistelystä raskaaseen grungensukuiseen rytinään, mutta silti albumi ei tunnu monipuoliselta, vaan liiankin tutulta. Täydellisesti Dulli ja Lanegan munaavat itsensä ainoastaan Each To Each -raidalla, jonka ysäriohjelmoinnit kuulostavat korostuneen noloilta.