Kaunis, houkutteleva ja tasapainoinen. Siinäpä adjektiiveja, jotka mahdollisimman huonosti kuvailevat yhtyettä nimeltä Hebosagil. Radiopuhelimien rehtoroiman Oulun koulun penkkejä kuluttanut bändi on pitkän uransa saatossa tarkastanut tyyliään jyrkkien käännösten jälkeen puitteisiin sopivalla tavalla. Lohtu-albumilla kuultava muoto on jalostunut, mutta musiikki on edelleen ilkeää ja haasteellista.
Hebosagilin neljäs kokopitkä sisältää useita huippuhetkiä. Kun avausraidalla Peltirumpu ruvetaan tositoimiin, kylmät väreet kulkeutuvat väistämättömästi läpi kehon. Anna voimaa -biisin kraut-jami vie ajan ja paikan tajun mennessään. Avaa lohtu -kappale tarjoilee orgastisia melupurkauksia. Nimibiisi levyn päätösraitana on vähäeleinen ja hiljainen instrumentaali, joka kihelmöi kunnes notkuttaa.
Bändin viehätys on alkukantainen ja päihtymystilasta voimistuva. Loppujen lopuksi sludgepohjainen räkä ja jumitus ajaa kuitenkin itsensä ahtaaseen marginaaliin ja jättää levystä ristiriitaisen tunteen. Virkeää mieltä Hebosagil ei pysty kokonaisen albumin mitassa vangitsemaan.
