Oulun metelipäät jatkavat Urallaan kuuntelijakuntansa moukaroimista hyväksi havaituilla keinoilla. Yhtyeen toinen kokopitkä vyöryttää seitsemän veisun ja 40 minuutin verran sludgen, doomin, hc:n, punkin ja metallin tulikiven katkuista soppaa kuulijansa niskaan.
Ovet auki -kappaleen komea rumputyöskentely ja mukavasti jumittava riffi koukuttavat mukaansa haastavalle ja väkivaltaiselle matkalle, jossa armon käsitettä ei tunneta. Vaikka yhtye taiteilee taitavasti tyylilajista toiseen ja seasta löytyy kaikuja Radiopuhelimet-tyylisestä svengaavasta rokista, niin Ura on hetkittäin vaarassa hukkua omassa armottomuudessaan omaan massaansa. Onneksi kuitenkin vain läheltä liippaa, ja suunnan muutos tai mehevä soolo potkaisee persuuksille pakottaen keskittymään olennaiseen.
Albumin brutaali äänimaisema, jossa säröä ei säästellä ja volyymi on niin sanotusti kaakossa, on raskasta kuunneltavaa ja kuulija palkitaan vain kunnon selkäsaunalla. Lohdutonta meininkiä, tekstejä myöten, jotka laulaja Tatu Junno huutaa pihalle kuivakkaan monotonisesti. Toimii.
