Jussi Sydänmäki ei paljoa pidättele, kun hän luo. Miehen samanhenkistä, mutta sovituksiltaan hyvinkin erilaista materiaalia on julkaistu soololevyjen lisäksi muun muassa Hearthillin, Soul Tattoon (joka kylläkin on enemmän kitaristi Samuli Laihon taidonnäyte) sekä J. Hearthill Trinityn nimissä. Samaan jatkumoon voidaan surutta laskea myös Sydänmäen kirjat, joissa miehen suurta rakkautta, rockabillya, niinikään käsitellään.
The Hel-Gators on Sydänmäen kokoonpanoista leimallisimmin vanhan koulukunnan rockabillya. The Cursen perimmäisen tarkoituksen ymmärtääkseen ei tarvitse olla Charlie Feathersin nimeen vannova puristipetteri, vaikka siitä epäilemättä etua onkin. Läskibasso, vuoroin surfisti ja paikoin garagesti ulvova kitara ja Sydänmäen itsensä lyömät rummut muodostavat tiukan kolmiyhteyden, jonka kuivakka soundi pistää punnitukseen juuri kappaleet. Meininki on hikinen jo kotisohvalla kuunneltuna. Kapellimestarin laulusuoritukset poukkoavat tuttuun tapaan äänirekisterien äärilaidoilla eikä homma jää ainakaan eläytymisen puutteesta kiinni.
Niin messevältä kuin The Curse kuulostaakin, ei voi välttyä ajatukselta, olisiko Sydänmäki saanut sävellysintoaan hillitsemällä enemmän takaraivoon kutkuttavaa tavaraa aikaiseksi.
