HELLCITY 13: Hellcity 13

Arvio julkaistu Soundissa 12/2007.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Hellcity 13 taitaa olla jonkinlainen tarkoin varjeltu salaisuus, sillä harvoin tänä internetin aikakautena tulee vastaan bändejä, joista ei heruisi ainakin jonkinlaista tietoa etukäteen. Ilmeisesti asiat ovat vain tapahtuneet bändille kovin nopeasti, sillä levytyssopimusta lähdettiin houkuttelemaan vasta huhtikuussa.

Arvio

HELLCITY 13
Hellcity 13
BALE

HC 13 on täysveristä katurockia vahvoilla goottimausteilla. Ei kai liene kovin yllättävää, jos yhtyettä vertaa The 69 Eyesiin. Kummankin taustajoukoissa on häärinyt Johnny Lee Michaels jopa siinä määrin, että hän on osallistunut muutaman kappaleen säveltämiseen.

Toisaalta yhtye tuntuu hallitsevan genrensä perusasiat ja osin kliseetkin ihan itse. Bändillä vaikuttaisi olevan joltisenkin selvä näkemys tyylistään, mutta debyytillä se ei vielä pääse esille kovin kirkkaasti. Tuotannollisesti HC13 voisi kuulostaa järeämmältäkin, mutta nykyisen kaltainen soundipolitiikka jättää tilaa bändin ilmavuudelle.

Hellicty 13:lla on kohtuullisen kuivat ruudit pussissaan ja ruutia on sen verran paljon, että yhtyeeltä jää kutkuttavasti ovet auki moneen suuntaan. Kakkoslevyn kohdalla voi odottaa tarkempia laukauksia.

Lisää luettavaa