Tällä levyllä laulaa yksi viime vuosien hypetetyimmistä laulajista eli Antony Hegarty. Levyn on tuottanut Tim Goldsworthy ja EMI on lisensoinut sen miehen uskomattoman hypetetyltä tuotanto- ja levy-yhtiöltä DFA:lta. Yhdellä vuoden hypetetyimmistä projekteista on siis kohtullisen kovat lähtökohdat.
Levyltä oli lupa odottaa paljon, mutta valitettavasti se on suunnaton pettymys. Kaikki mitä yritetään, menee jotenkin ärsyttävästi metsään. Diskoilu kuulostaa laiskalta ja aneemiselta. 70- ja 80-lukujen fiiliksen päivittäminen on onnistunut minun korvaani paremmin esimerkiksi Metro Arealta. Konehimmailutkin ovat köyhiä kuin Lidlistä ostettu Junior Boys. Sävellykset eivät jaksaa kiinnostaa, vaikka riffi välillä toimisi tai jokin hieno kasarisyna säväyttäisikin. Ilo on hetkellistä ja haihtuvaa. Diskotuskaa täynnä on elon tie.
Levyä kuunnellessa vaipuu outoon tylsyyden tilaan. Ehkä tämä toimii nousuhumalassa, keskellä vellovaa ihmismassaa, mutta kotona kuuntelukokemus on häiritsevän huono.