HISKIAS MÖTTÖ & MOJAKKA: Värssyjä Hiski Salomaan laulukirjasta

Arvio julkaistu Soundissa 2/2009.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Hiskias Möttö alias Juha “Satru” Sarasteen luotsaama epätavallinen kansanmusiikkiryhmä on tehnyt jo vuosia rempseitä tulkintoja Hiski Salomaan tuotannosta. Suurin osa tämänkin albumin ralleista on ollut nettilevityksessä jo pitkään.

Arvio

HISKIAS MÖTTÖ & MOJAKKA
Värssyjä Hiski Salomaan laulukirjasta
Kaupalliset levyt

Hiskias Möttö alias Juha “Satru” Sarasteen luotsaama epätavallinen kansanmusiikkiryhmä on tehnyt jo vuosia rempseitä tulkintoja Hiski Salomaan tuotannosta. Suurin osa tämänkin albumin ralleista on ollut nettilevityksessä jo pitkään. Ennen tätä värssykoostetta porukka on ehtinyt tehdä pari lähinnä suomalaisista punk-klassikoista koostuvaa ep:tä.

Koska ryhmän jäsenistä suurin osa on tuttuja punkin saralta, eivät Mojakan polkat ole apurahavetoista kansanperinteen tutkimista, vaan uuden elämän puhaltamista uuteen kasvuympäristöön. Lauluista puuttuu täysin akateeminen hymistely ja itsetietoinen kulttuurin tekemisen tuntu. Sievempään korvaan saattaa särähtää välillä turhankin suurpiirteiseksi kiepsahtava laulutulkinta, mutta muistetaanpa, ettei Hiski-vainaakaan ollut mikään kultakurkku.

Ei pidä erehtyä luulemaan, että Mojakka soittaisi punk-ersioita Salomaan tuotannosta. 13-henkinen ryhmä tekee kunniaa folkmaisilla sovituksilla. Etenkin juurettomuutta kuvaavissa surumielisissä kappaleissa (Taattoni maja, Värssyjä sieltä ja täältä) Mojakan poljento nostaa palan kurkkuun. Kunniamaininta jaettakoon vielä 80-luvun lastenohjelmista tutun Inkeri Walleniuksen käyttämisestä levyn kertojaäänenä.

Lisää luettavaa