Hittilekoista viis, Lorden Melodrama paukauttaa ihon kananlihalle ilman maneereita

Lorde
Melodrama
Universal

Lorden esikoisalbumi Pure Heroine kolmen vuoden takaa oli hämmentävän vahva levy. Miten on mahdollista että kuutta-seitsemäätoista käyvä artisti raivaa kättelyssä itselleen niin suvereenisti tontin uuden popin melskeissä?

Siten, että nuori uusiseelantilainen popvelho on poikkeuksellinen artisti. Modernin synteettisen popin kehissä täyskontaktilla ottelevalta laulaja-lauluntekijältä puuttuvat kaikki uuden megamusiikin rasittavimmat piirteet. Sloganmaisen jankkaamisen, pingotettujen roolileikkien ja hysteerisen soundigimmickien mehustamisen sijaan Lorden musiikki ponnistaa kestävistä hyveistä. Hänen kappaleensa ovat musikaalisia ja yllätyksellisiä. Nuoren aikuisuuden ristiriidoista ja tunneryteiköstä kasvava lyriikka on oivaltavaa ja kielellisesti värikästä. Lorde ei myöskään laulajana pakene tuotannon taakse piiloon.

Pitkään ja hartaasti valmistellulta Melodramalta puuttuvat esikoisen hittilekat. Albumia voi pitää yleistunnelmaltaan jopa intiiminä. Pelkistetty balladi Liability paukauttaa pianosäestyksellä ihon kananlihalle ilman maneerista tunteilua tai sankarilaulantaa. Näihin hetkiin kiteytyy Lorden erityislaatu. Ei tarvita sesonkiin sopivia tyylikulisseja, joilla lunastetaan popuskottavuus. Älykkään ja pelottoman nuoren naisen yksinäinen ääni iskee lujempaa.