THE HYPNOMEN: Andromeda Airport

Hypnomen esittäytyi alun perin rosoisen kovaäänisenä kitaracombona, mutta kolmannella albumillaan bändi on matkustanut varsin kauas lähtöasemaltaan. Andromeda Airport on pääosin instrumentaalinen groovetrippi, jonka ulkoasun 60-lukulaisuus ei vaikuta sattumalta. Hypnomenin musiikki lähestyy nyt svengaavan 60-luvun jazzahtavaa boogaloomeininkiä. Pekka Laineen sonickitara on luovuttanut pääroolin Sami Niemisen koskettimille, joista meheväsoundiset Hammond-urut ottavat itseoikeutetusti kuninkaan aseman.

Andromeda Airportin johdannon psykedelisyys ei sittenkään kuvasta koko albumia. Zarathustra käynnistyy jungleisen tribaalisena ja Flaming Sideburns -vokalisti Eduardo Martinezin laulama Mamacita tuo lentokentälle etelä-amerikkalaista bailaavuutta. Albumin nimiraita saa kauniin melodiansa Laineen tyylikkäästä kitaroinnista. Oblivionin urkuintro "säikäyttää" Vanilla Fudgen paluulla, mutta Markus Nordenstrengin astuttua laulumikin taakse urut muuttuvat soundiltaan kirkollisemmiksi. Street Preacher saarnaa rytmikkäästi Jan Pethmanin perkussioiden antaessa beatiin ekstrapotkua.

Through The Golden Dawn on jo otsikostaan lähtien Andromeda Airportin huuruisin biisi. Flaming Sideburns -kitaristi Jukka Suksen vahvistama ja Ville Särmän vokalisoima kappale on akustis-sähköisine kitaroineen kuin intialaisen ragan sukuisesti sisäavaruuteen kääntyvä matka. The Last Disciplellä Pekka Laine antaa viimein pitkin levyä ansiokkaasti hillitsemänsä kitaroinnin astua räväkkänä lähemmäksi tätä päivää.

Andromeda Airportin anti-villi rentous ja paikoin lähes mietiskelevä groovaus saattavat ensikuulemalla antaa levystä lattean vaikutelman, mutta pinnan alta paljastuu sittenkin varsin hypnoottista ja napakkaa rytmimusiikkia.