Kauas on kuljettu The Hypnomenin ensimmäisen levyn brutaalista Link Wray -rockista. Yhtye on etsinyt uusia polkuja jokaisella pitkäsoitollaan. Instrumentaalimatkailijoiden uusin hippiodysseia alkaa hienosti mahtipontisella ja tummasävyisellä teoksella The Darkest Hour. Se ja toisena kuultava The Oath toimivat hyvinä tienviittoina uudelle levylle. Hippiproge, kevytpsykedeelinen bluesrock, rytmikäs boogaloo ja krautjumitus ovat kaikki mausteina tässä keitoksessa.
Dreaming Of The New Dawn on albumi sanan vanhakantaisessa merkityksessä. Siinä on alusta loppuun kestävä draaman kaari ja yksittäisillä kappaleilla oma tehtävänsä tarinan kuljetuksessa. Keijukaishippiballadi The Seeker kauniine laulumelodioineen tai Earth To Birth rullaavine rumpusooloineen ovat esimerkkejä biiseistä, jotka nykäisevät tarinaa tyylikkäästi omaan suuntaansa. Starchildin kosminen syntetisaattoriujellus nostaa levyn viidakosta tähtiin ja The New Day päättää sen toiveikkaasti.
Uusien teiden etsijä kulkee välillä myös harhaan. Ääritaitavat muusikot soittavat kulmat niin pyöreiksi, että etenkin siistillä saksofonisoundilla paisutetut kappaleet ovat vaarassa muuttua viihteelliseksi äänitapetiksi. Ikuisesti murrosikäisenä jään kaipaamaan alkuaikojen uhkaa ja raivoa esimerkiksi Sadness -kappaleen muodollisesti pätevään lattarirytmittelyyn.