Elävästi on jäänyt mieleen, kun sain vuonna 1991 käsiini The Stone Roses -yhtyeen Blackpool Live -videon. Fantastisen ensilevyn julkaisseen bändin esiintymistä oli vaikea katsoa nauramatta, sillä laulaja Ian Brown ei pysynyt sekuntiakaan nuotissa. Vaikka Brownin laulunlahjat eivät ole vuosien saatossa juuri parantuneet, mies on luonut varteenotettavan soolouran ainakin kotimaassaan. Lad-kulttuurin esi-isän My Way svengaa paviaanin lailla ja sävelet ovat sen verran laadukkaita, ettei pubikeikkaa pukkaa vielä pitkään aikaan.
Ristiriitaisuudet tekevät Brownista mielenkiintoisen. Viittäkymppiä puskeva, apukoululaisen koviksen karisman omaava Brown onnistuu rakentamaan ilmaisunsa jopa modernin tanssimusiikin päälle. Viittauksia menneisyyteen vilisee pohdiskelevissa teksteissä, mutta silti The Stone Rosesin paluu ei vaikuta olevan mitenkään tarpeen. Lainakappaleessa In The Year 2525 meksikolainen trumpetti tööttää manchesteriläisen molotuksen päälle ja utuinen kitaraluuppi johdattaa upeaan, vanhan liiton britti-indieen kappaleessa Always Remember Me. Levyn viimeinen kolmannes puuduttaa ja Brownin soulpuukotus viimeisessä So High -biisissä on jo murhaa. Pesee tämä silti Second Comingin mennen tullen.