Ikiaikaiset laulut, modernia tulkintaa – Shirley Collins palasi vähän pidemmältä tauolta

Arvio julkaistu Soundissa 11/2016.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.

Arvio

Shirley Collins
Lodestar
Domino

Shirley Collins taitaa tehdä vuoden yllättävimmän paluun. Hänen edellisestä levytyksestään kun on kulunut 38 vuotta. Shirleyn ura alkoi 60-luvulla. Hän levytti sekä yksin että duettona Davey Grahamin (huikea Folk Roots, New Routes, 1965) ja Dolly-siskonsa kanssa, mutta hän myös tutki musiikin juuria kiertämällä Alan Lomaxin matkassa Amerikan takamaita ja äänittämällä katoavaa kansanperinnettä.

Kaikki muuttui 70-luvun lopulla. Shirley oli kiertueella miehensä Ashley Hutchingsin (ex-Fairport Convention ja -Albion) yhtyeessä, kun tämä kertoi löytäneensä uuden rakkauden. Shokki oli niin äkillinen ja kova, että Shirley menetti äänensä.

1990-luvulla David Tibet etsi Shirleyn käsiinsä, julkaisi uudelleen hänen levyjään ja auttoi hänet löytämään kauan kadoksissa olleen lauluäänensä. Sen tien päässä on Lodestar, hieno folk-albumi, joka ei vähimmässäkään määrin kuulosta vanhuksen tekemältä. Toki eletyt vuodet kuuluvat Shirleyn äänessä. Se on madaltunut ja aavistuksen käheytynyt, mutta vuosien patina sopii näihin ikiaikaisiin lauluihin. Uskaliaat sovitukset antavat vertatihkuville balladeille oman, yllättävän modernin ilmeensä.

Lisää luettavaa