Kun blues breikkasi 1900-luvun alussa, sitä lauloivat erityisesti naiset. Nykyään heitä on bluesissa liian vähän. Mutta tämä antaa uskoa tulevaan.
Muutama vuosi sitten Ina Forsman lauloi Etta Jamesia Idols-finaalissa. Sittemmin nyt vähän yli parikymppinen kaunotar on hionut kykyjään sinisten sävelten käsittelijänä Tomi Leinon ja Helge Tallqvistin seurassa. Herrojen opit eivät ole menneet hukkaan. Kansainvälisen merkin alla amerikkalaisen bändin kanssa Austinissa tehty Forsmanin toinen pitkä yllättää miellyttävästi useammalla saralla.
Ensin iskee Inan laulu, siinä on kypsyyttä ja eläneisyyttä paljon enemmän kuin hänen ikänsä antaa olettaa. Fraseeraus on luontevaa ja yllättävän raa’assa äänessä on voimaa ja seksiä.
Virityskään ei ole tavanomaisesti kitara/Chicago-pohjainen, vaan suorastaan 60-lukuisesti soulahtava. Rakkauden aina yhtä ihmeellisiä ylä- ja alamäkiä kartoittavat tekstit ovat omia, musiikin Ina on tehnyt yhdessä Leinon kanssa. Bubbly Kisses voisi kööreinen ja sordinoituine trumpetteineen melkein olla Bessie Smithin katalookista, Waitsmäinen Devil May Dance Tonight on pakan modernein kortti. Now You Want Me Back ja Before You Go Home hoitavat balladipuolen sielukkaasti. Nina Simonen I Want A Little Sugar In My Bowlin Ina tulkitsee ainoana coverina mehevästi vain pianon tuella.
Piano ja nelihenkinen Texas Horns leimaavat mukavan imeltämätöntä sointia enemmän kuin kitarat, vaikka jälkimmäisiltäkin (Laura Chavez, Derek O’Brien) kuullaan pari tyylikkäästi vähäeleistä sooloa.
