The Cross Of My Calling? Eikö tuo ole jo vähän liian paksua? Oliko Dennis Lyxzénillä jo Refusedin aikoihin näin hurskas messiaskompleksi vai onko se hivuttautunut kuvioihin sitä mukaa, mitä merkityksettömämmiksi miehen julkaisut ovat käyneet?
Oli jo lähtökohtaisesti vaikea keksiä, mitä sellaista The (International) Noise Conspiracy voisi neljännellä albumillaan sanoa, mitä se ei olisi jo aiemmin tuonut esille. The Cross Of My Callingilla ollaan tylyn faktan edessä: bändi on tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Lyxzén ehti jo aikaa sitten perustaa luppoaikansa tappamiseksi yhä koossa olevan The Lost Patrol Bandin, joka nykyään toimii Invasionen-nimellä. Senkään new wave -henkinen punkrock ei ole ikimuistettavaa, mutta huomattavasti luontevampaa
kuin T(I)NC:in velvollisuudentuntoinen paatos.
The Cross Of My Callingin hippihenkeä, The Doors -karmaa (levy on nauhoitettu Sunset Sound -studiossa, jossa myös Jim Morrison joukkioineen tallensi levyjään) ja Rick Rubinin tuotantoa on ehditty nostaa esille joka yhteydessä. Se ei ole ihme, sillä levyssä mielenkiintoisinta ovat tämänkaltaiset ulkomusiikilliset ulottuvuudet. Lakastunut albumi on kuin hippiaate 2000-luvulla: turha ja pahan hajuinen.
Jos vallankumous tanssitaan The Cross Of My Callingin tahtiin, minut löytää sohvalta katsomassa televisiota.