Belle & Sebastianin entisen sellistin ja amerikkalaisen vaihtoehtorockin karuimman korston liitto tuntui aluksi silkalta karikatyyrilta, pehmeän ja karhean kohtaaminen suorastaan laskelmoidulta. Heidän yhteislevytyksensä ovat kuitenkin olleet alati kunnianhimoisempia ja onnistuneempia. Hawk on niistä selvästi paras.
Kuvitelkaa tilanne, jossa Kylie Minogue olisikin ohjannut Nick Cavea murhaballadien parissa. Suunnilleen sellaisesta on Isobel Campbellin ja Mark Laneganin yhteistyössä kyse. Söpö neito vastaa biisimateriaalista, sovittamisesta ja tuottamisesta, kun iso paha susi käy vain pyörähtämässä studiossa, leimaa kellokortin ja täyttää toiveet.
Viimeistään nyt Isobel Campbellin idea tuntuu valmiilta. Pari roisia rockia – vastustamattomasti svengaava Get Behind Me ja instrumentaaliksi jätetty nimiraita – tuo kokonaisuuteen ryhtiä ja rytmiä. Balladien jousisovitukset ovat tyylikkäitä ja esimerkiksi You Won’t Let Me Down Againilla sähkökitara vonkuu todella kohtalokkaasti.
Mark Laneganin raakunta valtaa paljon tilaa, vaikka viidessä biisissä häntä ei kuulla lainkaan. Niistä To Hell & Back Again on hieno näyttö Isobel Campbellin kyvyistä – uskomattoman kaunis dreampop-kappale, jonka toteutuksessa on enemmän kuin häivähdys Phil Spectoria. Townes van Zandt -laina No Place To Fallin sovituksessa puolestaan haisee maalattia ja Campbellin kumppanina laulaa lupaava folkmuusikko Willy Mason.