JAARLI PADINGTON: 10 elämää

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2001.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Pohjalaisen Jaarli Padingtonin kolmen vuoden takaista debyyttialbumia tuli moitittua oikein olan takaa, eikä 10 elämää -kiekon kohdallakaan ole juuri aihetta muuhun. Albumi kun on tulvillaan oikein soitettua ja laulettua, mutta toivottoman persoonatonta Suomi-rockia.

Arvio

JAARLI PADINGTON
10 elämää
Moby Disc

Pohjalaisen Jaarli Padingtonin kolmen vuoden takaista debyyttialbumia tuli moitittua oikein olan takaa, eikä 10 elämää -kiekon kohdallakaan ole juuri aihetta muuhun. Albumi kun on tulvillaan oikein soitettua ja laulettua, mutta toivottoman persoonatonta Suomi-rockia.
Jaarli Padingtonin rock on "rankimmillaan" pelottavaa kuin paperitiikerin karjahtelu ja tunteillessaan bändi vuodattaa yli- ja tekodramaattisuutta. Biisit kyllä rockaavat heti albumin avauskaksikosta (Väärä valtias ja Tuu mukaan) lähtien, mutta vain koska rockbändin biisien kuuluu niin tehdä. Ja jos Apulannan grungahtavalle punkille on tyypillistä hiljaisten ja täydellä voimalla rytisevien jaksojen vuorottelu, niin omassa mittakaavassaan myös Jaarli Padington suosii samaa rutiiniformulaa. 10 elämää pusertaa ja punnertaa, mutta albumilta ei kovallakaan yrittämällä pysty aistimaan sitä sisäänrakennettua kipinöintiä, joka muuntaa soittamisen vaikuttavaksi musiikiksi.
Lyriikkapuolella kuvasto tuo epämukavimmillaan mieleen Dingon. Giljotiini rimmaa nimeensä heroiinin ja Piispa ja Lalli -kappaleen rivejä "Kuin piispa ja Lalli järven jäällä/sinä siinä, mulla puukko kädessä" ei pysty kuuntelemaan ilman, että tajuntaan tunkee "Sinä ja minä liikennevaloissa/sinä ja minä slummitaloissa".
Jaarli Padingtonilla voi olla 10 elämää, mutta tällä näytöllä se aikoo viettää niistä jokaisen paikallisradioiden soittolistoilla iskelmätuuban turruttavassa seurassa. 

Lisää luettavaa